Mäen juurella22.02.2012
Hallikausi tuli ja meni. Juoksin kaksi kisaa, jotka molemmat olivat oikein passeleita tasoltaan tähän saumaan. Kulku oli pikkuisen nihkeämpää kuin kuvittelin ja 8 minuutin raja jäi haaveeksi. Kesken peruskuntokauden valmiudet eivät riittäneet parempaan.
Ensi maanantaina matka jatkuu kohti Arizonan Flagstaffia, joka on tullut tutuksi jo kolmelta edelliseltä vuodelta. Leiri on pitkä ja se pitää sisällään mäki- ja kilpailuun valmistavan kauden. Mahtuupa leirin varrelle pari kilpailuakin.
Jukka
Kohti hallikautta29.01.2012
Vuoden ensimmäinen ja kauden toinen leiri alkaa olla paketissa. Paikkana tuttu ja turvallinen Etelä-Afrikan Dullstroom. Harjoitusseurana maileri Sandells ja kympinnielijä Räsänen.
Ohjelma ei juuri poikennut kauden ensimmäisestä leiristä. Suurimpana erona siirtyminen nurmelta tartanille lauantain tonneissa. Leiri sujui kaikin puolin suunnitelmien mukaan ja ilman ongelmia. Suuresta kuormasta johtuen vauhdit ovat vielä maltillisella tasolla.
Tänä iltana edessä on yön yli lento Lontoon kautta Suomen pakkasiin. Seuraava etappi on 7. helmikuuuta juostava Vaasan kolmonen. Sitä ennen kutsuu kuitenkin sauna ja avanto…
-Jukka
PK-kauden perusrytmi29.11.2011
Peruskuntokauden rytmitys ei ole kokenut suuria mullistuksia.
Pääsääntöisesti 3kovaa:1kevyt viikorytmillä mennään tämän pohjalta aina hallikauteen asti…
MA: kevyt 10km
kevyt 10km + voima+10×100m
TI: kevyt 10km
vr. + KOVA 10km + vr.
KE: kevyt 20km
kevyt 10km + kuntopiiri
TO: kevyt 10km
reipas 8km + 10×150m mäki + vr.
PE: kevyt 15km
kevyt 10km + voima
LA: kevyt 10km + 5×100m
vr. + 6 X 1000m tai 3 x 2000m + vr.
SU: kevyt 25-30km+5×100m
yht. 170+ km